MikkoElo

Maailmanpoliisi USA rysän päältä kiinni - kidutus tavallista Guantanamossa

Olen kiinnostuneena, mutta myös järkyttyneenä seurannut USA:ssa käytävää keskustelua tiedustelupalvelu CIA:n käyttämistä kovennetuista tutkintamenetelmistä (enhanced interrogation techniques) Guantanamon vankileireillä presidentti Bushin valtakaudella, joka kesti vuoden 2008 loppun asti.  Tultuaan presidentiksi Barack Obama lopetti kidutuksen, mutta ei lopettanut Guantanamonin vankileiriä, vaikka oli niin luvannut.

 

Senaatin tiedusteluvaliokunta (intelligence committee) julkisti raportin 

 

Tiistaina (9.12.2014) senaatin tiedusteluvaliokunta päätti äänestyksen jälkeen julkistaa 500-sivuisen yhteenvedon raportista, joka sisältää kaikkiaan 6,1 miljoonaa dokumenttia.  Päätös julkistamisesta tehtiin äänin 9-6 demokraattien muodostaessa enemmistön.  Seurasin julkistamista CNN-kanavalta suorana lähetyksenä.  Raportin esitteli valiokunnan puheenjohtaja Dianne Feinstein, joka myös eilen kertoi, että CIA oli käyttänyt 40 miljoonaa dollaria veronmaksajien rahoja estääkseen raportin julkaisemisen. 

 

John McCain antoi tukensa julkistamiselle

 

Senaatin republikaanit ovat laatineet oman lyhennetyn version raportista, jossa he kyseenalaistavat valiokunnan raportin sisällön.  Amerikan yksi tunnetuimmista poliitikoista John McCain antoi tukensa valiokunnan raportille, vaikka hän on republikaani.  McCainin tuki toi merkittävästi uskottavuutta valiokunnan näkemyksille.  McCain on Vietnamin sodan veteraani, ja hän on itse kokenut kidutuksen kärsimykset Vietnamissa.

Selvää on, että keskustelu tästä raportista jatkuu pitkään.  Sinänsä on hyvä, että USA:ssa löytyy poliittista tahtoa paljastaa CIA:n rikolliset menetelmät, mutta vaikeaa se näyttää olevan.  CIA tekee tietysti parhaansa puhdistaakseen ryvettynyttä mainettaan.

 

Mitkä ovat seuraukset? Mitä sanovat EU ja Suomi?

 

On selvää, että kidutus tutkintamenetelmänä on kaikkien kansainvälisten sopimusten vastainen.  Valistunut arvaus näyttää olevan, ettei CIA:n entistä eikä nykyistä johtoa aseteta syytteeseen.  Eilen presidentti Obama kehui CIA:n työntekijöitä "patriooteiksi", mikäjo antaa suuntaa raportista mahdollisesti koituville seurauksille.

Mielenkiintoista on myös nähdä, mitä tekevät muut maat ja järjestöt, kuten esim. EU ja Suomi?  Jos CIA:n toimintaa ei tuomita, kansainväliset kidutuksen kieltävät sopimukset joutavat roskakoriin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (94 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Jos tästä jotain positiivista niin se, että USA:sta löytyy edelleen myös ihmisarvoja ja vapautta puolustavia voimia.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Juhani,
On totta, että raportin julkaiseminen on sinänsä positiivista, mutta kuten kirjoitin, vastustus on myös kovaa.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Tarja.
En muista minkään puolueen, en edes demarien, vastustaneen Tiitisen listan paljastamista. Minusta voitaisiin hyvinkin paljastaa. Päätöksen siitä voisi tehdä presidentti Niinistö.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Mikko Elo

On selvää, että ketään vastaan ei nosteta syytettä kidutuksesta. Ei USA:ssa eikä missään muussakaan valtiossa. Kidutus on valtioiden käyttämä hyväsytty kuulustelukeino, eikä siihen puututa ketään rankaisemalla.

Onhan se mukavaa olla nostamassa aiheesta moraalikysymyksiä riippuen esittäjän näkökannasta.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Ilkka Varsio
Sinulla näyttää olevan kovin erikoinen tulkinta kidutuksen kieltävistä kansainvälisistä sopimuksista, johtaa mm. USA ja Suomi ovat hyväksyneet. Tällainen sopimus on mm. YK: n kidutuksen kieltävä sopimus. Jos ketään ei rangaista, miksi sellaisia sopimuksia tehdään ja hyväksytään?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Mikko Elo

Kerro nyt meille ketä tai keitä on kidutuksesta rangaistu valtioiden turvallisuus- ja poliisiorganisaatioiden johtamissa kuulusteluoperaatioissa ja missä maassa toisen maailmansodan jälkeisiä tuomioita lukuunottamatta.

YK:ssa ja kansainvälisessä oikeudessa on paljon jaloja sekä hyviä säädöksiä. Esimerkkinä vaikka tämän huomiota herättäneen kidutuksen lisäksi toisen maan suvereniteettin asemaan puuttuminen ja hyökkäys toista maata vastaan.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #8

Ilkka Varsio,
Toivon, että nyt keskitymme kidutukseen, koska se on keskustelun aihe. Näitä muita on jo käsitelty aikaisemmin.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #17

Mikko Elo

Minähän puhun juuri kidutuksesta, mutta et pysty vastaamaan kun kysyin ketä tai keitä on kidutuksesta tuomittu esittämälläni tavalla. Kerro nyt kun vaadit muita esittämään todisteita kidutuksesta.

Toni Seppänen

Parempi rysän kuin ryssän päältä.

Aina kun Elon naama ja kynä täällä vilahtaa niin kritiikin kohteena on läntinen maailma sekä sen ilkeydet suurta ja mahtavaa kohtaan.

Elo, oletko sinä sellainen kotimies ? Uskon vahvasti.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Toni Seppänen,
Ihmettelen, miten Sinä nyt sait "ryssän" tähän. Nyt puhutaan Amerikassa tapahtuneesta kidutuksesta, jonka varmasti amerikkalaisten enemmistökin tuomitsee. En ole puhunut Venäjästä yhtään mitään.

Toni Seppänen

Et olekaan, sen sijaan puhut aina pahasta korruptoituneesta lännestä.

Eikö?

Poikkipuoleista et ole ikinä suuresta ja mahtavasta lausunut vaikka syytä olisi.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Toni Seppänen,
Kirjoitan milloin mistäkin. Korruptiota löytyy kaikkialla, myös Venäjällä, ja sen Venäjän johto myöntää. Ukraina on juuri eilen julkistanut aloittavansa taas uuden taistelun korruptiota vastaan.
Nyt ei kuitenkaan ole kyse korruptiosta, vaan suuren julkisuuden saaneesta kidutuksesta.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen Vastaus kommenttiin #15

Myös kidutusta on havaittu Venäjällä.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #16

Raato,
Kerro vähän tarkemmin, kun Sinulla näyttää olevan tietoa varastossa.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen Vastaus kommenttiin #23

On huonoa taktiikkaa heittäytyä aivan tietämättömäksi.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #26

Raato,
Miksi nyt et jo kerro, mitä tiedät Venäjän kidutuksista. Minua ja muitakin kiinnostaisi.

Toni Seppänen Vastaus kommenttiin #35

yksi pieni esimerkki.

http://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1et%C5%A1enian_...

"Venäjän joukot surmasivat tai vangitsivat Tšetšeniassa viattomia siviilejä vastoin kansainvälisiä sodan sääntöjä.

Myös ryöstelyä ja kuolemaan johtavaa kidutusta esiintyi.[9].

Varsinaisen taisteluvaiheen päätyttyä saapui paikalle sisäministeriön joukkoja puhdistamaan aluetta terroristeista.[10]. Joukkoja syytettiin mielivaltaisista pidätyksistä, kidutuksesta, pahoinpitelystä ja rahan kiristyksestä käyttämällä tiedonhankintaa tekosyynä. Siviiliväestön hallitsemia kyliä saarrettiin, tulitettiin ja poltettiin tai ryöstettiin. Rikokset kohdistuivat myös tšetšeeneiksi luultuihin venäläisiin. Vangittuja siviilejä syytettiin tšetšeenisiviilien piilottelusta.

Helmikuussa 2000 ilmestyi länteen baijerilaisen N24-television käsiinsä saama video, missä vangittua tšetšeeniä raahattiin pellolla venäläisten kuorma-auton perässä. Videon toisessa kohtauksessa joukkohaudattiin tšetšeenimiehiä, joista osa oli silvottuja ja rautalangalla sidottuja. On mahdollista päätellä näitä miehiä kidutetun[11]. Venäjän turvallisuusjoukot perustivat Tšetšeniaan monia kidutuspaikkoja. Menetelmiä olivat esimerkiksi fyysinen väkivalta mutta myös sähköshokit ja viiltely, ruuatta ja juomatta jättäminen sekä vangitseminen roskakuoppiin."

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #41

Toni Seppänen,
Tämä vielä puuttui. Sinä alat työntää läntistä propagandaa, joka puolustaa tsetseeniterroristeja. Ei näistä ole tehty mitään tutkimusta, joten Sinähän voit lainata vaikka mitä propagandalähdettä.

Toni Seppänen Vastaus kommenttiin #53

Mikä on lähdetyyppi joka kelpaa sinulle.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #61

Toni Seppänen,
Propagandasodassa pitää epäillä kaikkia lähteitä.

Toni Seppänen Vastaus kommenttiin #69

Epäillä sopii mutta tosiasioita ei kannata kiistää.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #71

Toni Seppänen,
Kerro nyt vielä, mikä propagandassa on "tosiasia"?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio Vastaus kommenttiin #53

Mikko Elo

Eikös ne Quatanamon vangit olleet A-Qaida miehiä ? Terroristeja.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #92

Eivät olleet He olivat al-Qaidan jäseniksi EPÄILTYJÄ. Mutta koska oikeudenkäyntejä ei pidetty, ei tuomiotakaan tullut joten heitä pidettiin "tutkintavankeudessa" vuosikausia.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen Vastaus kommenttiin #35

Nämä ovat tietenkin valheellista lännen propagandaa, mutta yritetään kuitenkin.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/venaj...

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #43

Raato,
En tiedä, mihin luotettavaan lähteeseen nuo tiedot perustuvat. Jokainen tulee näköjään uskollaan autuaaksi. Niin Sinäkin, Raato.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen Vastaus kommenttiin #54

Tiedä sitten siitä autuudesta. Mutta on aina mukava tuoda esiin "faktoja" kumottaviksi.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #35

Tässä yksi ajankohtainen tapaus, Nadiya Savchenko. Eston Kohverista ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun hän "luopui" asianajajastaan.

http://www.khpg.org/en/index.php?id=1413632420

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #47

Jouni Snellman,
Jo järjestö, joka asiasta kertoo, on hieman epäilyttävä "Ukraine human rights". Kuuluvatko ihmisoikeudet ja Ukraina yhteen?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #68

Google ja Wikipedia voivat auttaa, jos eivät ole liian länsimielisiä sinulle. Muistutan, että on tämä amerikkalaisten kidutusraporttikin lännessä laadittu ja uutisoitu.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #72

Jouni Snellman,
Minulla ei ole mitään syytä epäillä kidutusraporttia, vaikka onkin amerikkalaisten tekemä.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen Vastaus kommenttiin #68

Ilmeisesti ukrainalaiselle ei pitäisi suoda edes ihmisoikeuksia? Sitähän kommenttisi tarkoittaa?

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #73

Jouni Minkkinen,
Kysymys kuuluu, minkälainen on ihmisoikeuksien tila Ukrainassa?

Toni Seppänen Vastaus kommenttiin #15

Venäjän johto myöntää sen kun se on itsekin läpikorruptoitunut mutta eivät he sille mitään tee.
Syventävät korkeintaan rakenteellista korupptiotaan.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #22

Toni,
Kyllä Venäjälläkin taistellaan korruptiota vastaan, mutta kestää aikansa ennen, kuin tämä yhteiskuntaa jäytävä tauti voidaan kitkeä.

Toni Seppänen Vastaus kommenttiin #37

Kuka siellä taistelee ? Ei ainakaan toimiva valtionjohto.
Opposition ja median edustajien ytimeen osuvia äänekkäitä kritisoijia lähtee tuonelaan tuon tuosta.

Miksiköhän.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #40

Toni Seppänen
Sinulla näyttää olevan vain yksi totuus, USA hyvä, Venäjä paha. Jokainen tulkoon autuaaksi omilla totuuksillaan.

Toni Seppänen Vastaus kommenttiin #52

Jos täytyy valita kummassa ihmisoikeudet ovat paremmalla tolalla niin valintani on USA. Ylistä en kumpaakaan, Suomi on paras maa.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #62

Toni Seppänen,
Suomi on kohtuullisen hyvä maa riippuen siitä, kenen näkökulmasta asiaa katsotaan. Maassamme on esim. miljoona köyhää ja leipäjonoja. Leipäjonot eivät kuulu hyvinvointiyhteiskuntaan.

Toni Seppänen Vastaus kommenttiin #67

Se on Demareiden,Kokoomuksen ja Keskustan vika.
Väärillä maan edun vastaisilla arvoilla ja huonoilla johtajilla ryyditetty kansallisen hyvinvoinnin romuttaminen.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen Vastaus kommenttiin #67

Seuraava lööppiotsikko:

Valtiopäiväneuvos Mikko Elo lopettaisi köyhien ruokajakelun!

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #75

Raato,
Ei taitaisi kukaan uskoa tuota lööppiä. Niin kauan, kuin Suomessa juuri kukaan ei ole kiinnostunut noin miljoonan köyhän toimeentulosta, tarvitsemme leipäjonoja. Niitä ei kuitenkaan ole todellisissa hyvinvointimaissa, kuten ei esim. Ruotsissa eikä muissa Pohjoismaissa.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen Vastaus kommenttiin #82

Niissä ei pidetä vähäosaisista niin hyvää huolta kuin Suomessa.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #83

Raato,
Nyt Sinä puhut vastoin parempaa tietoa. Suomi on entinen hyvinvointivaltio, Ruotsi, Norja ja Tanska ovat sitä vielä tänäänkin.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen Vastaus kommenttiin #86

Ei se köyhyys Ruotsiakaan ole kiertänyt. Tietenkään lähde ei kelpaa, mutta laitan kuitenkin.

http://www.addeto.com/fi/uutisvirta/uutisarkisto/3...

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #62

Kyllä juu...

Senaatin tiedustelukomitean raportin mukaan Yhdysvallat on harjoittanut kidutusta ainakin 50 vuotta. 9/11:lla ei siten ollut syy kidutuksen aloittamiseen. Kts. KUBARK, joka on koodinimi vuoden 1963 kidutuskäsikirjalle. Vuonna 1983 isoja osia KUBARK:ista liitettiin Human Resource Exploitation (HRE) Training Manual:iin, jossa opastettiin kuulustelutekniikoissa.

Newsweek - Jeff Stein: CIA Torture practises started long before 9/11 attacks http://www.newsweek.com/cia-torture-practices-star...

Associated Press -uutistoimisto kertoo uusista tiedoista, joiden perusteella Irakin kytkeminen 9/11:n oli Bushin hallinnon ohjaama mediakampanja.

AP - Deb Reichmann: Senator: Bush misled nation in run-up to Iraq war http://hosted.ap.org/dynamic/stories/U/US_CONGRESS...

Itseasiassa valtamedia vahvistaa nyt sen, mitä ns. foliohatut ovat jo vuosia sanoneet ja todistelleet.

Yli neljännes maailman maista osallisena kidutusalihankintaketjussa, myös Suomi.

Huffington Post - More than a quarter of the world´s countries helped the CIA run its torture program http://www.huffingtonpost.com/2014/12/09/cia-tortu...

Kyseessä on ollut todella laaja eri maiden hallitusten, tiedustelupalvelujen ja armeijoiden salaliitto. Uuuh... Kutsukaa paikalle Eurooppa-tiedotus, Yhdysvaltain ulkoministeriö, Long Play ja Hesari todistamaan että salaliittoja ei ole.

Varmaan olette Suomen lehdistä lukeneet, että ketään ei aiota CIA:n kidutusorgioista vetää oikeuteen. Ei voi, koska se muodostaisi ennakkotapauksen: Ihmiset saattaisivat alkaa kuvitella että hallituksia VOI VETÄÄ VASTUUSEEN tekemisistään.

Samalla kun Yhdysvallat ilmoittaa, että ketään ei tulla viemään oikeuteen, Yhdysvallat läksyttää Pohjois-Koreaa sen tekemistä ihmisoikeusloukkauksista ja - rikoksista: Ette voi enää piileskellä!

Yahoo News: U.S. tells North Korea rigths abusers ´you cannot hide any more´ http://news.yahoo.com/u-tells-north-korea-rights-a...

Onneksi kaikki maat eivät ole kuin vapauden ja demokratian kehto länsimaat. Brasilia aikoo laittaa Brasilian entisen sotilashallituksen ja muut ihmisoikeusrikostelijat vastuuseen.

Brasilian totuuskomissio sai selville myös, että useat ulkomaiset yritykset, mm. saksalainen Volkswagen AG, toimittavat innokkaasti tietoja armeijan mustaa listaa varten, varsinkin ammattiyhdistysaktiiveista.

Al Jazeera: Brazil panel details dictatorship´s brutality http://www.aljazeera.com/news/americas/2014/12/bra...

Jokainen historiaa tunteva tietenkin muistaa, että Yhdysvallat tuki Brasilian samoin kuin muunkin Latinalaisen Amerikan oikeistolaisia sotilasdiktatuureja sen jälkeen kun oli ensin auttanut ne valtaan, usein CIA:n avulla.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen Vastaus kommenttiin #37

Kyllä Venäjällä on toimittu korruptiota vastaan - Medvedevin kaudella :) Putin kun tuli takaisin remmiin niin ensimmäisenä kumottiin lakiuudistuksia joiden tehtävänä oli suojata yrityksiä mielivaltaisilta oikeustoimilta joiden tarkoituksena oli yritysten kaappaus.

Medvedevin kun saisivat takaisin remmiin ylipäällikön paikalle niin uskoisin asioiden menevän hieman parempaan suuntaan.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Kommenttiin 9.

Siispä puhupa Mikko välillä siitä, Venäjästä! Eikä pelkästään puolustellen sen tekoja.

Ota esimerkiksi keskusteluun kuinka Venäjällä kidutetaan (simputetaan) mihinkään syyllisiä alokkaita. Kymmeniä, ellei satoja?, heistä kuolee simputukseen vuosittain.
Tämän vuoksi armeijaan menemistä pakoillaan laajasti.

Ja siitäkin voisi keskustella kuinka julmasti kidutettiin tshetseenejä Putinin ensimmäisillä presidenttikausilla Tshetsenian sodissa.

Amerikkalaisten kidutus oli ilman muuta brutaalia ja tuomittavaa, vaikka kidutetut eivät varmasti olleet mitään "hyviksiä".

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Pertti Rampanen,
Minulla ei ole muita kuin huhuihin perustuvia tietoja alokkaiden simputtamisesta. Simputtaminen on varsin tavallista kaikissa armeijoissa, eikä Suomessakaan aivan tavatonta.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #89

Älä Mikko Elo hyvänen aika vertaa Suomen armeijan simputusta (joka tänä päivänä on olematonta) Venäjän armeijan vastaavaan räikeään toimintaan!?

Ja ota kantaa myös tuohon thetseenien kidutukseen, joka oli kymmeniä kertoja julmempaa kuin Guantanamossa. Siitä saat tietoa Anna Politkovskajan kirjoista.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #91

Pertti Rampanen,
Eivät tsetseenitkään mitään enkeleitä olleet. Tapasin ulkomailla asuvia entisiä tsetseenijohtajiausein Strasbourgissa Euroopan neuvoston kokousten yhteydessä. Kun sitten kysyin, mite he rahoittavat oleskelusta esim. Pariisissa ja Lontoossa, en saanut vastausta, mutta ei tullut myöskään uutta pyyntöä tavata.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #93

Eivät olleet enkeleitä, eivät varmasti. Taistelivat sekalaisena joukkona oman valtion itsenäisyyden puolesta. Eikä ole enkeli nykyinenkään Venäjän asettama tshetseenijohtaja Kadyrov.

Venäjän järjestäytyneen valtiollisen organisaation, armeijan, tshetseenisiviilien kiduttaminen alemmasta upseerista ylimpään, ja valtiojohdon hyväksynnällä, oli jotain aivan käsittämätöntä.

Kun näissä ihmisoikeusasioissa sanoo A (USA), pitää sanoa myös B (Venäjä) ja C (Kiina ja monet muut).

Luehan Politkovskajan kirjat, niin palataan asiaan.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #95

Pertti Rampanen,
Kuten olen kertonut, olen ollut varsin paljon tekemisissä ulkomaille lähteneiden entisten tsetseenijohtajien kanssa. En ole aivan varma, että Politkovskajakaan oli täysin objektiivinen. Jokaella meillä on omat tietolähteemme.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #97

Politkovskaja ei varmasti ollut kaikessa uutisoinnissaan täysin objektiivinen, mutta vaikka vain puolet hänen teksteistään olisi "totta" on sekin riittävän järkyttävää. Jos kyseinen henkilö olisi kirjoittanut pelkkää puppua, ei häntä olisi tarvinnut julmasti murhata. Mutta tekstit olivat liiankin totta.

Mitä tekemistä ulkomailla olevilla tshetseenijohtajilla on Venäjän armeijan organisoidun siivileihin kohdistuneen väkivallan kanssa?

En missään tapauksessa hyväksy tshetseeniterroristien tekoja Beslanissa ja Moskovassa. Eikä niitä hyväksynyt Politkovskakaan, mutta hänellä on esittää näistäkin tapahtumista mielenkiintoisia näkökohtia.

Totean uudelleen, tuomitaan tasapuolisesti kaikki ihmisoikeus- ja kansalaisvapausloukkaukset eri ilmansuunnilla.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

On hyvä, että CIA:n suorittamat kidutukset tulivat esille. Ehkä ihmiset vihdoinkin avaisivat silmänsä sille tosiasialle, ettei jenkit ole yhtään sen parempia ihmisinä, kuin muutkaan kansat. Sadisteja löytyy kaikkialta maailmasta, mutta on todella väärin, jos heitä palkataan tommoisiin hommiin. Se on enempi kuin arveluttavaa toimintaa Bush Tyhmemmältä.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen

Siis eiväthän ne kidutukset tämän raportin myötä paljastuneet. Tämä Uusi Suomikin uutisoi asiasta jo 2008.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/28165-guantanamon...

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Raato,
Guantanamonin kidutuksista on puhuttu aikaisemminkin, kuten kirjoitat. Nyt kuitenkin USA:n arvovaltaisin tiedustelupalvelun valiokunta arvostelee CIA:ta kovan kohun saattelemana.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Timo,
Itse olen samaa mieltä. Kidutus totuuden esille saamiseksi on tuomittavaa, tapahtuipa se missä tahansa.

Toni Seppänen

Juu, ei jenkit sen parempia ole kuin muut mutta maailmanpoliisina paras kuitenkin.

Kiina,Venäjä .. ? Ei kai.

USA on pahan alku ja juuri

http://toniseppnen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/162209...

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Toni,
Eivät taida ihmisoikeudet olla kunnossa Amerikassakaan. Mustaihoiset mellakoivat, kun valkoihoisia poliiseja ei aseteta syytteeseen mustaihoisten tappamisesta.
Mihin muuten me tarvitsemme maailmanpoliisia? Meillähän on YK, josta USA ei tosin paljon piittaa.

Toni Seppänen

Täydellistä ei ole eikä tule, se systeemi jossa on vähiten vikoja on paras.

Asuisitko Mikko mieluummin Venäjälle vai Valloissa? Jos pitäisi valita.

Kuten kirjoituksestani käy ilmi, jenkit eivät valinneet "virkaansa" vaan heidät valittiin.

Kyllähän sinä sen tiedät, tiedät myös miksi he ovat hommaan paras taho.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #31

Sinulla on hämmentävä näkemys, jonka mukaan tosiasian kertominen on "parjaamista" ja "pahan puhumista".

Tottahan se tietysti on, jos puhut jostain pahasta se toki on pahan puhumista. Parjaamista se kuitenkaan ei ole.

Sinusta siis Yhdysvalloista ei saisi kriittistä sanaa sanoa. Miksi? Koska muissakin on vikaa?

Toni Seppänen Vastaus kommenttiin #42

Tahallaan väärinymmärtäjien suurmestari Ala-Olla, tervetuloa.

Kaikista maailman epäkohdista saa puhua, aivan kaikista kunhan puhutaan tasapuolisesti. Muutoin mennään propagoimiseen.

Lue ja ymmärrä.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #45

Eli olet oikeasti sitä mieltä, että epäkohtia ei saa ottaa esiin jollei samaan syssyyn puhu kaikista epäkohdista?

Etköhän sinä tässä ole se, joka et ole ymmärtänyt ettei siinä ole mitään epätasapuolista että kirjoittaa vain joistain olemassaolevista aiheista eikä kaikista. Tulee sekavaa ja pitkäpiimäistä tekstiä jos pitää kaikki ottaa esiin yhdessä kirjoituksessa.

Ja mitä minä ymmärsin väärin siinä, että sanot "pahan puhumiseksi" sitä, että kirjoittaa tosiasioista kuten ne on uutisoitu?

Sinikka Sillanpää

Jos Obama jäisi verekseltään kiinni siitä, että olisi sytyttämässä orpokotia tuleen, niin kyllä täällä puheenvuorossa joku alkaisi kauhistelemaan sen sijaan demonista Putinia.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Niin ja jos lehmillä olisi siivet, niin ne jopa saattaisivat lentää.

Vakavasti puhuttaessa olisi mielenkiintoista nähdä Venäjän tekevän sen sotavoimien ja tiedustelupalvelun toimista samanlaisen raportin viimeisen parin vuosikymmenen ajalta.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Petri,
Ei minullakaan olisi mitään sitä vastaan. Avoimuutta tarvitaan kaikkialla.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Sinikka,
Näin se näyttää olevan. Kaikki käännetään päälaelleen, jotta saataisiin Venäjä keskusteluun.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Mielenkiintoista on myös nähdä, mitä tekevät muut maat ja järjestöt, kuten esim. EU ja Suomi? Jos CIA:n toimintaa ei tuomita, kansainväliset kidutuksen kieltävät sopimukset joutavat roskakoriin."

Niinpä. Asia ei ole vain hyvä-paha-USA-kysymys. Läntinen maailma on niin tiiviissä yhteistyössä, että samat tahot, jotka vaikuttavat USA:ssa vaikuttavat myös täällä. Meidän pitää valita puolemme. Jos pidämme turpamme kiinni ja samaan aikaan kehittelemme puolustusyhteistyötä Naton, eli USA:n ja CIA:n kanssa, olemme mukana hyväksymässä kidutusta.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Juhani,
Samaa mieltä ollaan. Odotan mielenkiinnolla EU:n ja Suomen reaktiota. Oma veikkaukseni on, ettei tule. Toivottavasti veikkaan väärin.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Puolan ex-presidentti Kwasniewski myöntää tienneensä CIA:n Puolassa sijainneista kidutuskeskuksista, mutta sanoo ettei tiennyt niissä käytettävän kidutusta. Aiemmin Kwasniewski kiisti tienneensä.
(BBC: Poland´s secret CIA prisons: Kwasniewski admits he knew http://www.bbc.com/news/world-us-canada-30418405 )

CIA maksoi Puolalle ainakin miljoona dollaria siitä, että Puola luovutti tilat kidutuskeskuksille. Mahtoiko raha näkyä valtion budjetissa tulopuolella...
(RT News: Hush Money: CIA paid to Poland to host its secret prisons and detainees http://rt.com/usa/212967-cia-paid-poland-prisons/ )

Kidutuskeskuksia sijaitsi Afganistanissa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa ja Thaimaassa. Guantanamossa oli erityisosasto koodinimeltä Strawberry Fields, "forever". kirjoittaa kidustuskeskukset kartalle sijoittanut The Intercept ("Off the grid: Nine CIA Black Sites where detainees where tortured" https://firstlook.org/theintercept/2014/12/09/map-... )

Israelilainen The Haaretz kirjoittaa CIA:n siteeranneen Israelin korkeimman oikeuden päätöstä oikeuttaakseen kidutuksen. (The Haaretz: CIA cited Israeli Supreme Court rulings to justify torture, Senate report says http://www.haaretz.com/misc/article-print-page/.pr... ). Artikkelissa mainitaan myös israelilaisten ihmisoikeusjärjestöjen vedonneen onnistuneesti Israelin korkeimpaan oikeuteen ja saaneen kiellettyä monia kidutustekniikkoja, joita Shin Bet käyttää.

The Atlantic -lehden arkistoissa on vuodelta 2007 kuvaus Saksan Kolmannen valtakunnan Gestapon käyttämistä kidutustekniikoista. Näyttää siltä, että CIA on ottanut oppinsa sieltä ja Kiinan kommunistien Korean sodan aikana käyttämistä tekniikoista.
(The Atlantic: Verschäfte Vernehmung!" http://www.theatlantic.com/daily-dish/archive/2007...
Huffington Post - Senator Carl Levin: New Report: Bush officials tried to shift blame for detainee abuse to low-ranking soldiers http://www.huffingtonpost.com/sen-carl-levin/new-r... )

Kidutuskeskusten saatua ikävää julkisuutta, Obaman hallinto siirtyi käyttämään miehittämättömillä kauko-ohjatuilla lennokeilla tehtyjä terrorismista epäiltyjen tappoja. Obama on määrännyt kahdeksan kertaa enemmän iskuja kuin Bush. Yhdysvallat tekee iskunsa maissa, joille se ei ole julistanut sotaa.
(The Atlantic: America trades torture for drones http://www.theatlantic.com/international/archive/2... )

Ihmisoikeusjärjestöjen esittämien laskelmien mukaan iskuissa kuolee keskimäärin 28 sivullista per isku.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Riikka,
Kiitos hyvästä informaatiosta ja hyvistä linkeistä. Toivottavasti kaikki tähän keskusteluun osallistuvat lukevat ne.

T Piepponen

Kiduttaminen on mielisairaiden suorittamaa sadismia(kukaan terve ei voi toimia kiduttajana), jonka vaikutus toden puhumiseen on täysin päinvastainen tarkoitukseen nähden.

En kannata minkään valtion, tai yhdenkään yksilön oikeutta kiduttaa ketään.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

T Piepponen,
Kidutus tuomitaan yleisesti epäinhimillisenä. Valitettavasti kaikki eivät tässä maailmassa ole inhimillisiä.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Minä puolestani oletan että tarkoitus oli nimenomaan saada VÄÄRÄÄ informaatiota, vääriä tunnustuksia, joilla voitaisiin OIKEUTTAA asiat, jotka aiottiin tehdä (hyökkäys johonkin maahan, uusia lakeja joilla viedään oikeuksia jne).

Haluttiin ja hankittiin perusteluja sellaiselle mitä normaaliyhteiskunnassa ei voida perustella (jatkuva poikkeustilan ylläpitäminen jne).

Ajatelkaa asiaa vallalle ahneen näkökulmasta.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Riikka,
Olet oikeassa. Siitä kiistellään myös USA:ssa. Republikaanit sanovat, että kiduttamisella saatiin oikeata tietoa, demokraatit sanovat, että näin ei tapahtunut, vaan saatiin väärää informaatiota.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen

Kuinka kaipaankaan vanhoja hyviä aikoja, kun kansat elivät sovussa ja rauhanomaisessa rinnakkainelossa. Ketään ei kidutettu, sorrettu, muilutettu tai muuten kaltoin kohdeltu etnisen, poliittisen tai uskonnollisen taustan vuoksi. Ilmassa oli vain suutelon jälkeinen, seesteinen autuus.

https://www.youtube.com/watch?v=9IJUj-driJU

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Todennäköisesti EU ja Suomi pitävät suunsa kiinni, eikä mitään seurauksia muutenkaan tule.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Mark,
Kuten sanoin omassa kommentissani, veikkaukseni on sama. Ketään ei syytetä.

Keijo Räävi

Terrorismin vastaisessa sodassa kaikki keinot ovat sallittuja. Vai luulevatko palstan ihmisoikeusaktivistit, että ISIS-taistelijat säälivät viattomia panttivankejaan?

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Keijo Räävi,
Kaikki eivät ajattele samoin kuin Sinä, ei myöskään Amerikassa, ei edes Vietnamin sodan veteraani, republikaani John McCain.

Keijo Räävi

Onko McCain mukamas kritisoinut terrorismin vastaista sotaa? Käsitykseni mukaan hän on tukenut kidutusraportin julkaisemista koska se on amerikkalainen tapa.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #64

Keijo Räävi,
Miten niin amerikkalainen tapa. Senaatin tiedusteluvaliokunnassa McCain oli ainoa republikaani, joka äänesti julkistamisen puolesta.

Käyttäjän RaatoLaaksonen kuva
Raato Laaksonen

Ehkä odottelemme Venäjän duuman tiedusteluvaliokunnan raporttia sikäläisestä tilanteesta.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Raato,
Kaikissa maissa tiedustelupalveluilla ei ole parlamentaarista kontrollia. Niinpä esim. Suomessa tai Venäjällä ei tällaista valiokuntaa ole. Käytännössä Supolla ei ole oikeastaan mitään kontrollia. Pari kertaa vuodessa ulkoasiainvaliokunta ja perustuslakivaliokunta kahvittelevat Supon johdon kanssa. Jokaisessa maassa tiedustelupalveluilla pitäisi olla parlamentaarinen kontrolli. Amerikassa se ilmeisesti toimii hyvin, vaikka tässä CIA:n kidutustapauksessa tulikin puoluepoliittinen taistelu.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Googlettaa russian mafia ja enter siinä tulee sivussa linkkejä venäläisistä ajankohtaisohjelmista aiheena mafia , vankilat etc. Ei ymmärtänyt kuin yhdestä eng. käännetystä mutta kyllä kuvat kertoi vankien asemasta venäläisissä vankiloissa ruokailuineen päivineen, unohtamatta tuberkuloosia ja muuta mukavaa.Ei uskoisi vankiloiden tasosta teollistuneessa maassa, ehkö toi teollistunut voidaan kuitenkin varustaa sitaattimerkeillä.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Jenkit on monessa suhteessa varsin paska maa mutta tämän kaltaiset asiat siellä tuppaavat tulemaan julki. Kiitos siitä kuuluu osin myös kaksipuolue järjestelmälle jossa herkemmin ollaan innokkaita tonkimaan toisen roskalaatikkoa.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Kaikki paha tulee näköjään lännestä!

Olavi Mansikka

no en tiedä kenelle tuo tuli yllätyksenä. asia on kaksi piippuinen kun syyttömiä kidutetaan. Toisaalta jos ei hommata todisteita niin uhrit kärsivät... Ja ihan samaan taatusti myös muut maailman vallat ovat syyllistyneet.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Venäjä, Kiina, Iran ja Suomi tuomitsevat jyrkästi USA:ssa terrosristijärjestö Al-Qaidan jäsenten kidutuksen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Jenkkien pitäisi ymmärtää jos toimii samoin kuin terroristit on mahdotonta olla uskottava terrorismin tuomitsija ja ihmisoikeuksien esitaistelija maailmalla. Pitäisi elää niinkuin opettaa. Yhdysvaltojen kaksinaismorali tulee hyvin esille suhtautumisessa Palestiinaan, ensin ollaan hiljaa kun jenkkien israelilaisille toimittavilla aseilla tuhotaan Gaza ja sen jälkeen annetaan Palestiinalle avustusta sen uudelleen rakentamiseen.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Rampanen: "Euroopan neuvoston yleiskokouksessa tuomittiin vuonna 2006 totalitarististen kommunistivaltioiden tekemät ihmisoikeusrikokset. Ne rinnastettiin täysin natsismiin. Tuomintaa vastustivat suomalaiset sosiaalidemokraattiset edustajat MIKKO ELO ja SINIKKA HURSKAINEN Ranskan, Venäjän ja Kreikan kommunistipuolueiden edustajien mukana!?!"

Eihän to ole totta eihän Mikko

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Elon tulkinta saattaa olla, että kidutuksen salliminen kommunistisissa valtioissa on välttämätöntä taistelussa kapitalistisia sortovaltioita vastaan, eikä voi tästä johtuen olla tuomittavaa.

pekka numminen

Herra Elo,

Ainakin minulle termi "jäädä rysän päältä kiinni", viittaa esimerkiksi siihen että rattijuoppo ajaa tutkaan, vartia ottaa myymälävarkaan kiinni... ja täsmällisesti termi "rysä" liittynee kalastukseen, eli ollaan varastamassa kaloja toisen pyydyksestä ja jäädään kiinni siinä paikan päällä....

Yhdysvallat teki ITSE omatoimisen selvityksen ja TUNNUSTI mitä on tullut tehtyä. Kyseessähän on lähinnä syyllisen tunnustus jälkeen päin. Kalat on varastettu, syöty/myyty ja sitten kun katumus iskee päälle mennään kertomaan nimismiehelle mitä on tullut tehtyä.

Vertauksena Yhdysvaltojen tunnustuksesta voidaan pitää esimerkiksi Venäjän intoa selvittää omaa lähimenneisyyttään. Omia sotarikoksia, sodan jälkeisiä murhia, ihmisten tuhoamista ja vainoamista... tai siis sitä että ryssä ei tietenkään näin tee.

Toimituksen poiminnat