*

MikkoElo

Suomeen kansanäänestys EU:n liittovaltiokehityksestä

Suomessa järjestettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä vuonna 1994. Vuosien mittaan on vakuutettu, että EU on ja pysyy itsenäisten valtioiden liittona. Toisin on kuitenkin käynyt, ja nyt maassamme pitäisi järjestää uusi kansanäänestys käynnissä olevasta liittovaltiokehityksestä. Alla mainitsen kolme syytä, miksi suomalaisten pitäisi saada päättää, haluavatko he edelleen kuulua Euroopan unioniin.

Yhteinen valuutta, euro, on liittovaltion tunnus. Monissa maissa järjestettiin jo ennen euron käyttöönottoa kansanäänestys, kuten esim. Ruotsissa ja Tanskassa.

Niissä kansa tyrmäsi euron. Yleisesti ottaen niissä maissa, jotka säilyttivät oman rahan, kehitys on ollut parempaa kuin euroalueella. Itse asiassa euro ei ole luonut muita kuin ongelmia, kuten nyt nähdään Kreikan tapauksessa. Ongelmat eivät suinkaan ole ohi, ja Suomikin saattaa joutua vielä vastaamaan Kreikan veloista monella miljardilla.

Yhteinen ulkopolitiikka EU:hun tuli Lissabonin sopimuksen myötä 2009. Tämä on ollut Suomelle sekä poliittisesti että taloudellisesti ongelmallista. EU:n Venäjä-pakotteet ovat huonontaneet Suomen ja Venäjän kahdenvälisiä suhteita. Erityisesti tämä näkyy taloudessa. Niinpä Suomen vienti Venäjälle väheni 34 % alkuvuodesta vuotta aikaisempaan verrattuna. Tämä vain heikentää Suomen muutenkin huonoa taloutta.

Kaikesta tästä ”lystistä” Suomi maksaa toista miljardia euroa vuodessa, kun esimerkiksi Puola saa 12,3 ja Unkarikin 5 miljardia. Onko vaikeuksissa olevalla Suomella todella varaa tällaiseen solidaarisuuteen? Samanaikaisesti Suomessa leikataan juuri pieni- ja keskituloisilta lähes kaikessa.

Liittovaltiokehitys ei suinkaan ole pysähtymässä tähän. On jo tehty päätökset pankkiunionista ja yhteiset eurobondit ovat tulossa. Euron kituessa lääkkeeksi ehdotetaan nyt yhteistä talouspolitiikkaa, eli EU määräisi Suomen taloudesta veroineen kaikkineen. Viimeksi 17.7.2015 Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi vaati lisää integraatiota talouspolitiikkaan samalla kun hän myönsi, että talous- ja rahaliitto on puutteellinen sekä hauras ja haavoittuvainen.

Edellä olevilla perusteilla Suomen kansalle on annettava mahdollisuus päättää kansanäänestyksellä, haluaako Suomi olla mukana tässä EU:n liittovaltiokehityksessä. Näin saataisiin myös aikaan kunnon kansalaiskeskustelu EU:sta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

21Suosittele

21 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (88 kommenttia)

Käyttäjän vesaluoma70 kuva
Vesa Luoma

Itse äänestin eu jäsenyyttä vastaan 94 ja oikeassa näköjään olin.

Käyttäjän JanneSuuronen kuva
Janne Suuronen

Minä taas äänestin puolesta ja olin oikeassa.

Vaikka ymmärrän hyvin, kuinka opportunistiset populistit ottava nykyisistä Eurovaluuttaan liittyvistä vakavista ongelmista kaiken ilon irti.

Käyttäjän vesaluoma70 kuva
Vesa Luoma

Hulluutta vastaan olen aina ollut. Jumalan sanakin kieltää tällaiset yhdistymiset.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #27

Vesa,

Muutaman vuosikymmenen kuluttua EU:ta öidetään hulluutena. Suomalaiset ovat suomalaisia, ranskalaiset ranskalaisia jne

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Itse en vielä ollut tuolloin äänestysikäinen ja luultavasti olisin äänestänyt vastaan, jos olisin ollut. Ja näillä kokemuksilla ja tiedoilla nyt äänestäisin EU:tta vastaan.

Käyttäjän SauliAittola kuva
Sauli Aittola

Samoin äänestin vastaan. Syy oli huono esimerkki entisestä Neuvostoliitosta. Eu:lle rakennettiin juuri samanlainen politbyroo, ja juuri mikään ei ole toiminut, (ainakaan oikein). Euroopalla on omat hyvät puolensa, kulttuuri ym. mutta ne olisivat paremmin voimissaan ilman Unionia.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Äänestin puolesta,jota olen katunut kuplan puhjettua.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Vesa,
Vuonna 1994 EU oli aivan eri unioni, mutta euro ja yhteinen ulkopolitiikka ovat muuttaneet sen jo lähes liittovaltioksi. Olit kuitenkin kaukonäköinen.

Jukka Laine

Mikko Elon mainitsemista asioista pitäisi keskustella Suomessa vakavasti. Kansanäänestys varmasti olisi tervetullut monessakin mielessä. Koska Suomi alkaa ajamaan omaa etuaan.

Eduskuntavaaleissakin tulos heijasti sitä, että kansa on kyllästynyt politiikkaan, jossa vain mielistellään EU:ta ja hoidetaan EU asioita, kun samaan aikaan kotimaassa työttömyys kasvaa ja elintaso laskee.

Eipä ole uusi hallitus ehtinyt juuri kotimaan asioita hoitaa. Kreikan ''pelastamisessa'' ja venäläisten kyykyttämisessä näyttää aika kuluneen.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Jukka,
Hyvin pitkälle olemme samaa mieltä. Sopiva vuosi kansanäänestykselle olisi v.2017, jolloin itsenäinen Suomi on ollut olemassa 100 vuotta.

Käyttäjän SamuliKetola kuva
Samuli Ketola

Mikko Elo, olen samaa mieltä; Suomalaisten itsemääräämisoikeus ja demokratia on uhattuna. Vaikka näen, että kehitys vie vääjäämättä eteenpäin, niin tulisi se tapahtua demokratiaa ja kansavaltaisuutta kunnioitten. Nyt, kun niin ei käy, on viisainta kansalaisten sano ei ja kyllä ihmisoikeuksille, demokratialle ja rauhalle.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Samuli,
Juuri näin. Kun eurosta ja Lissabonin sopimuksesta ei kansalle annettu mahdollisuutta äänestää, nyt se tilaisuus on annettava, ja kansanäänestyksestä on tehtävä eduskuntaa sitova. Sen jälkeen pulinat pois!

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

"Itse asiassa euro ei ole luonut muita kuin ongelmia, kuten nyt nähdään Kreikan tapauksessa.Itse asiassa euro ei ole luonut muita kuin ongelmia, kuten nyt nähdään Kreikan tapauksessa."

Tälläsen väitteen heitto on helppo, mutta sen oikeaksi todistaminen on jo toinen juttu. Siis mitkä ovat Euron haitat ja hyödyt, Mikko Elo? En ole 100% Euroa vastaan tai sen puolesta, mutta ennen kuin lähdetään tähän äänestys seikkaluun(!), haitat ja edut on selvitettävä. (Paavo Väyrysen kappanja ei ole muuta kuin "vanhan valtiomiehen" populismin tavoittelua)

Kirjoituksestasi huokuu vain yksi asia: kaikki on euron syytä. Jos meillä olisi harjoitettu järkevää taloupolitiikkaa, kuten Saksassa, meillä olisi ollut kaikki syyt pärjätä talouskilvassa. Sensijaan palkat on laskettu ryöpsyilemään ylös ilman kontrollia, julkinen sektori on paisunut kuin pullataikina, kova verotus ja byrokratian viidakko tappaa kaiken yrittämisen, jne. Kilpailukyky on olematn. Syytän tästä sosiaalidemokraatteja ja koko vasemmistoa ja myös sitä hulluutta, että on pitämällä pidetty kuusi täysin eri väristä puoluetta samassa hallituksessa. Ja sitten Ammattiyhdistykset -todelliset vallan haltijat- eivät nää omaa napaansa pitemmälle; lisää palkkaa, lisää etuja, lisää vapaa aikaa, lisää korpilakkoja, lisää sitä ja lisää tätä!

Onneksi vasemmisto on paitsiossa ja surkastumassa olemattomiin, joten Sipilällä kumppaneineen on mahdollisuudet korja tilanne. Toivottavasti Suomi ei ole myöhastynyt junasta! Euro on kyllä pakkopaita, koska devalvointi mahdollisuutta ei ole, mutta päättäjien ja politiikkojen on opittava elämään sen kanssa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #73

"Siis mitkä ovat Euron haitat ja hyödyt"

Haitoista on kyllä laskelmia mutta jostakin syystä en ole nähnyt vastaavia laskelmia hyödyistä eli onko niitä? Luulisi että hallitukset olisivat rinta kaarella esittäneet hyötylaskelmia jos sellaisia olisi.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen Vastaus kommenttiin #82

Numerot pöytään ja väitellään sitten niistä, mutta tällänen Mikko Elon ja Paavo Väyrysen lonkalta ampuminen hämmentää kaikkia, - on jopa edesvastuutonta tässä tilanteessa.

Käyttäjän juhakuittinen kuva
Juha Kuittinen Vastaus kommenttiin #90

- Suomi on Eu:n nettomaksaja.

- Lisäksi suomi ei voi devalvoida omaa valuuttaansa mikä aiheuttaa ongelmia viennissä.

- 1,44 miljardia on hassattu EVM:n osakkeisiin.

- Erilaisia vastuita ja sitoumuksia yli 20 miljardin edestä

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

Noh, sitähän voi kysyä kansanäänestyksessä

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Antti Salmi,
Kysymystä tuskin muotoillaan noin. Vaihtoehtoja kysymykselle on monia.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Janne Salonen,
Äänestin "kyllä" v.1994, mutta kysymys oli aivan eri unionista, vaikka Maastrichtin sopimuksin oli hyväksytty. Siinä sopimuksessa ei kiellettiin velkojen yhteisvastuu, jota nyt mm. Kreikan osalta toteutetaan. Eurosta ei myöskään keskusteltu, eivätkä esim. Britannia ja Ruotsi koskaan liity euroon. Tuskin Puolakaan. Euro on muutenkin hajoamassa, kun Saksa ja Ranska riitelevät.
Suomen vaihtoehto on Efta, jossa ovat mm. Sveitsi ja Norja.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Mikko, mitä yhteistä on Sveitsillä ja Norjalla on Suomen kanssa?

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Arto,
Paljonkin. Ennen EU:hun liittymistä Suomi oli ensin pitkään Sveitsin, Norjan ja Islannin muodostaman Eftan liitännäisjäsen (associate member) ja vuodesta 1984 varsinainen jäsen. Norjalla on myös ns. ETA-sopimus EU:n kanssa, ja Suomenkin osalta ETA sopimus ehti olla voimassa vuoden 1994. Sveitsi hylkäsi kansanäänestyksessä ETA-sopimuksen.

Muuten, voisi myös kysyä, mitä yhteistä Suomella on esim. Maltan ja Kyproksen kanssa. Entä Kreikan ja entisten kommunistimaiden kanssa, jotka liittyivät EU:hun v.2004 tai Bulgarian ja Romanian kanssa, jotka liittyivät EU:hun v.2008,

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mutta EU-direktiivejähän Norjakin noudattaa, vähän niin kuin pakko kaupankäynninkin kannalta.

Sveitsillä on omat sopimuksensa, joita EU tuskin enää muun maan kanssa solmisi.

http://theforeigner.no/pages/news/norway-next-best...

http://ec.europa.eu/trade/policy/countries-and-reg...

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #56

Norja noudattaa VAIN niitä EU-direktiivejä, joita parhaakseen katsoo ja noudattaa itse päättää.

Suomi noudattaa KAIKKIA EU-direktiivejä, koska Suomen om PAKKO. EU:lla on oikeus määrätä rahamääräinen sakko Suomelle, jos direktiivejä ei noudateta.

Ero on jotenski ratkaiseva.

Käyttäjän AnttiKukkonen kuva
Antti Kukkonen Vastaus kommenttiin #56

Suomen ETA-sopimus on yhä edelleen voimassa, joten siltä osin ei ole tarvetta millekään uudelle sopimukselle.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa linkissä:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Paavo Väyrynen perusteli kansanäänestystä seuraavasti: "Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä." jne:
http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1984...

Suomi on ajautumassa pulaan itsemääräämisoikeutensa kanssa, ehkä aloite pistää ajattelemaan mitä me olemme ja mitä meidän tulisi olla.
"Ja muistakaa pojat että Kollaa kestää", olivat Make Uosikkisen - monilahjakkaan voimistelijan viimeiset sanat. Ei näitä kiveen hakattuja sanoja voi unohtaa vaikeissakaan tilanteessa.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Väyrysen aloite merkitsee käytännössä eroa myös EU:sta, sillä euroa pidetään "peruuttamattomana hankkeena".

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ei se ole sitä (peruuttamatonta) enää kovin kauaa. Tosiasiat repivät tämän kappaleiksi tälläkin kertaa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jos suomessa järjestettäisiin kansan äänestys eu-liittovaltiosta (olkoon sitten vaikka use - united states of europa), veikkaisin samaa tulosta kuin mitä mieltä kansa on eurosta. Muitakin kansanäänestyskohteita on kuten luovutettujen alueiden palauttaminen, myydäänkö ahvenanmaa ruotsille, saamelaisten itsenäisyys ja pitäisikö kalmarin unioni perustaa uudelleen. Joten ei kuin aloitetta pukkaamaan kuten väyrynen konsanaan.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Kuten eräässä kommentissa totesin, Suomen ero eurosta merkitsee myös käytännössä eroa EU:sta. Joten minun jaVäyrysen ajatukset kulkevat samaan suuntaan.
Ei myöskään kannata väheksyä kansaa eikä liittovaltiokehityksen merkitystä.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Mikko hyvä -

Meillä on muitakin vaihtoehtoja kuin a) puhtaat kansallisvaltiot b) liittovaltiokehitys. Sanoisinko että "kolmas tie" ja miksi väyryset ja kumppanit ei innoivoi mitään tuollaista siellä yli-isoilla liksoillaan ja kulukorvauksillaan Brysselissä.

Pärjätään 1/5 määrällä poliitikkoja niin Suomessa kuin EU:ssa jos he ovat innovatiivisiä ihmisiä - eihän sellaisia ole politiikassa!

Mutta Mikko aloitetaanpa yhdessä se hyväntekeminen isänmaalle sellaisessa asiassa joka tärkeydeltään hakkaa muut oli olivatpa miten tahansa tärkeitä nekin...

Hoidetaan tämä ekana kuntoon ja mietitään sitten rauhassa mitä tehdään EU:n kanssa, jooko?

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1339

ps. asiathan eivät aina ole toisiaan poisulkevia.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Petri,
Tuota aloitetta en allekirjoita, eikä se myöskään ole Suomen etujen mukainen.

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

NATO ei ole muita asioista mitenkään poissuleva usko pois.

Voimme olla EU:ssa tai ei
Voimme olla Eurossa tai ei

Vaikka olisimme Natossa.

http://e-liike.net/unitas

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #35

Petri,
Varmasti näin. Minä en vain usko NATOn tuovan Suomelle turvallisuutta, vaan päinvastoin.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #36

Mikko, merkitseekö sama logiikka myös sitä, että vartiointiliikkeet ovat tarpeettomia tai että vartiointiliikkeen palkkaaminen on liikkeenharjoittajan provokaatio varasliigojen suuntaan ja aiheuttaa päinvastoin varasliigojen aktivoitumisen, jolloin turvallisuus siis vähenee?

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki Vastaus kommenttiin #51

Ei paha, Matti, ei paha minkä laitoit;-)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #35

Petri

Voimme olla Natossa tai ei
olisimme silti suomessa, eikä nato siirtäisi venäjää rajan vierestä

Käyttäjän JuhaniNorbck kuva
Juhani Norbäck

Toisin sanoen, haluat Suomen kuuluvan Venäjän etupiiriin.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno Vastaus kommenttiin #43

Suomi kuuluu Venäjän etupiirii, halusimme tai emme. Samoin Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina tai vaikkapa Monolia.

Vastaavasti Irak, Saudi-Arabia, Meksiko, Kanaa, Iso-Britannia jne. kuuluvat USA:n etupiiriin.

"Etupiiri" tarkoittaa aluetta, jossa valtiolla on elintärkeiksi katsomiaan etuja ajettavanaan.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Hyvä aloite. Kannattaa allekirjoittaa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Äänestin Euroopan Unioniin liittymisen puolesta ja olin oikeassa. Jos äänestämme liittovaltikehityksestä, niin äänestän edelleen KYLLÄ ja olen edelleen oikeassa.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Börje,
Minä taas uuskallan väittää, ettei Suomen kansa kannata liittovaltiota. V.2017 Suomi on ollut 100 vuotta itsenäinen. Miksi haluat muuttaa sitä?

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Suomi olisi voinut aktiivisesti itsenäistyä Neuvostoliiton hajotessa. Toistaiseksi itsenäisyys on ollut sanahelinää. Miksei mielummin liitytä siihen porukkaan johon kulttuurisesti kuulutaan, vaikka osa pitääkin meitä luontaisesti pikemminkin slaavilaisena orjakansana.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #64

Börje,
Kun katsoo karttaa, ymmärtää, miksi Suomen kannattaa pysyä sotilaallisesti liittoutumattomana. Paasikiven opit eivät vanhene koskaan.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #70

Kartan mukaan Suomi on tuossa vihamielisten Natomaiden puristuksessa sekä etelästä että pohjoisesta. Onneksi idästä ei ole mitään uhkaa. Paasikiven toteamus "Moskova ei ole mikään raastuvanoikeus" pitää todella edelleenkin paikkansa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #64

Börje, miksi haluaisit identifioitua korruptioon, klientilismiin ja veronkiertoon? Sitähän täällä Kreikassa kuulemma on uksille ja saranoille? Tämähän se kultturellinen viitekehyksemme sitten olisi Suomessakin.

Lisäksi toimintatavat ovat uhkailu, painostus, kiristys ja lahjonta.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen Vastaus kommenttiin #74

Eikös Venäjä tarjoa meille noita kaikkia ihan vieressä? Mielummin EU kuin Venäjä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Suomi on ollut 75 vuotta täysin itsenäinen, vuodesta 1995 vuoteen 2009 valtiooden liitossa ja vuodesta 2010 eteenpäin euroopan yhtenevässä kriisivamtiossa. Mielestäni suomem tulevaisuus olisi parempi joko 100% itsenäisenä tai osakkaana dynaamisessa "kalmarinuniossa", ei kuitenkaan pisteenä taivaalla.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Jos kansanäänestys pitää järjestää, niin samalla vaivalla ja - kupongilla voisi kysellä useita asioita kyllä tai ei ruutuun rastittaen.
- Eroammeko EU:sta?
- Eroammeko rahaliitosta?
- Liitymmekö Euraasian Unioniin?
- Tehdäänkö uusi YYA-somimus Venäjän kanssa?
- Irtaudummeko maamiinasopimuksesta?
- Liitymmekö Natoon?

Nämä nyt ensin. Kansanäänestyshän on neuvoa antava, joten mihinkään se ei sido, joten mitä vain voi kysellä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Eikös kohta olisi aika äänestää taas kieltolaistakin? Nämä kaksi asiaahan, EU ja kieltolaki, meillä ovat perinteisesti kansanäänestyksen aiheita.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Jari-Pekka,

Jos seuraisi Sinun linjaasi, seuravaksi pitäisi äänestää nuuskan kieltämisestä. Nythän EU kieltää sen.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #31

Minusta EU voisi kieltää kansanäänestykset. Sitä kannattaisin.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #32

Jari-Pekka,
Et suhtaudu kansanvaltaan kovin myönteisesti. Esim. Sveitsissä ihmiset äänestävät monta kertaa vuodessa kansanäänestyksellä, joka on sitova.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä Vastaus kommenttiin #32

Jari-Pekka, samaten voitaisiin kieltää kaikki vaalitkin. Ei tämä ilman diktatuuria tule pysymään kasassa.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Raimo,
kannaitsiko nyt keskittyä oleellisimpaan, eli EU:n liittovaltiokehitykseen?

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Oho, sorry, jo otsikosta harhauduin, että myös kansanäänestys on keskustelun aiheena, eli kuten nykyään kuuluu ilmaista, agendalla. Olkoon siis viestini mitätön.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Väyrysen aloite on selväpiirteinen. En kannata sitä, mutta kysymys eurojäsenyydestä on yksinkertainen ja hyvin muotoiltu.

Miten sitten muotoiltaisiin kysymys "liittovaltiokehityksen" kaltaisesta abstraktiosta? Kannatatko sitä, että europarlamentti saa lisää valtaa komission kustannuksella? Kannatatko eurobondien liikkeelle laskemista?

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Jari-Pekka,
Eurosta eroaminen merkitsee samaa kuin EU:sta eroaminen, sillä euro on "peruuttamaton hanke", tosin juuri nyt hajoamassa, joten se siitä "peruuttamattomuudesta".
En kannata koko EU-parlamenttia, joka on lähinnä naurettava kopio kansallisista parlamenteista. Suomella kokonaista 1,73% vallasta, siis 13 meppiä eri ryhmiin jakaantuneina kaikkiaan 751:stä.
Eurobondeja en myöskään kannata.
EU pitäisi palauttaa rauhanprojektiksi ja vapaaksuppayhteisöksi. (EEC).

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mikä muu pitäisi palauttaa viime vuosisadalle?

Minä kannatan europarlamentin vallan lisäämistä ja eurobondeja. Ja TTIP:tä. Ja Nato-jäsenyyttä.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #61

Jari-Pekka,
Sinä tietysti saat kannattaa mitä tahansa. Suomen kansan enemmistö ei varmasti ole kaikista noista asioista samaa mieltä kanssasi.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Puhun siis " vapaakauppayhteisöstä".

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

EU:n liittovaltiokehitys ei sinänsä näyttäisi olevan ongelma, koska tätä menoa myös Suomi tulee olemaan siinä järjestelyssä saamapuolella. Omatoimisesti täällä ei näemmä osata laittaa vientiteollisuutta kuntoon, ja siitähän taloudelliset ongelmat johtuvat. Kun ei kerran osata tienata, niin kerjätään nyt sitten edes. Pelkästään eurosta ongelmat eivät johdu, vaan hyvin suurelta osin vientiteollisuuden yksipuolisuudesta ja yritysjohtajien osaamattomuudesta. Kalle Isokallion sanoin täällä myydään mämmiä.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Atte,
Niin kauan kuin Saksa on johtava maa EU:ssa, euro on liian vahva muille. Suomelle euron 1,40 dollarin taso oli aivan liian vahva. Nykyisellä euron tasolla Suomen kilpailukyky on palautumassa, ja se on nyt suunnilleen sama kuin käyttöönotettaessa, eli 1,12 dollaria.
Kaikki euron ulkopuolelle jättäytyneet maat ovat menestyneet paremmin kuin euroalue kokonaisuutena.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

" Omatoimisesti täällä ei näemmä osata laittaa vientiteollisuutta kuntoon, ja siitähän taloudelliset ongelmat johtuvat. "

Tykkään Väyrysen ehdotuksesta, vaikka en osaakaan kuvitella miten eurosta erotaan eroamatta koko EU:sta.

Kansanäänestys on hyvä asia, jos kysytään kannatetaanko eurossa pysymistä ja sen vaatimia taloudellisia toimenpiteitä mm. työelämän ja sosiaaliturvan alueella. Minä kyllä voisin antaa tukeni eurossa pysymiselle ja seuraavalle listalle:

-työttömyyskorvauksia leikattava 80% ja siirryttävä perustuloon
-7,5 viikon vuosiloma lyhennettävä max. 4 viikkoon
-arkipyhistä luovuttava,
-viikonloppu- ja pyhäkorvauksista luovutta,
-keskitetystä suunnitelmatalouden aikainen työehtojen neuvottelujärjestelmän roolista on tehtävä suosittava,
-siirrettävä työehdoista neuvottelu työpaikkatasolla tapahtuvaksi
-vapautettava väh.kaupan aukioloajat,
-lopetettava sääntely jolla estetään kilpailijoiden markkinoille tulo
-tehtävä kilpailun edistäminen päättäjiä velvoittavaksi lainsäädännössä
jne.

Jos tuolle listalle saadaan kansan tuki, niin sehän on vain hyvä asia ja auttaa saamaan muutokset lainsäädäntöön asti.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Hauska huomata kuinka sosialismin ideologia muuttuu; solidaarisuus on hyvä niin kauan kun ollaan nettosaaja mutta myrkkyä jos joudumme maksamaan. Arvaan mitä Mikko tähän sanoo: solidarisuus olisi yes, jos kysymyksessä olisikin kreikkalaiset sairaat ja vanhukset mutta kun saksalaiset ja ranskalaiset pankit. Niinhän se menee, Suomessakin sairaat ja vanhukset (tai ainakin perikunnat) joutuvat maksamaan velkansa pankeille.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Miten voisimme kaikki olla nettosaajia?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Sosialismissa" se oli kuulema mahdollista, oma vähäinen käsityskykyni ei vain riittänyt ymmärtämään kuinka se käytännössä olisi toiminut.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo Vastaus kommenttiin #54

Matti,
Onko meillä köyhiä liian paljon vai liian vähän. Onko meillä taloudellisia vaikeuksia, vai miksi leikataan kaikkein heikoimmiltakin?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #59

Mikko,

Missä niitä köyhiä on? Oletko nähnyt niitä enemmän Porissa kuin Kauniaisissa vai yleensä Euroopassa ja Kreikassa missä BKT/capita on enemmän kuin Saksassa? Eikö "internationaali" ja "työn orjat sorron yöstä nouskaa" tarkoittanut ihan koko maailman työläisistä (köyhistä ja vähäosaisista) huolehtimisesta. Oletko unohtanut aatteen? Jaa, mutta ehkä olet unohtunut aatteen siksi kun Suomessa työn orjat eivät enää olekaan orjia eivätkä vähäosaisia ja kun vappumarssille tullaan city-maastureilla. Niin, aika aikaa kutakin, nyt köyhiä ovat kai ne työttömät, jotka ovat pudonneet ansiosidonnaiselta peruspäivärahalle, tai ne, jotka eivät ole koskaan ansiotyössä olleetkaan. Heistä AY-liike ei välitä centin vertaa. Kaikki on suhteellista.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Raimo,

Eikö meillä ole riittävästi köyhiä, että voisimme osoittaa solidaarisuutta?

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

No tuohan on nyt ihan helppoa: Suomalaisten elintaso on selvästi noussut toisen Maailmansodan jälkeen, niin köyhien kuin rikkaiden. Olemme siis ihan kaikki ihan kaikissa sosiaaliryhmissä olleet nettosaajia.

Miksi ihmeessä ei voisi olla näin jatkossakin?

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Matti,
Suomi oli nettosaaja liittyessään v.1995. Sitten valtasyistä EU:ta on laajennettu liian nopeasti. Kaikki entiset kommunistimaat tulivat liian aikaisin Viro mukaanlukien, kun ne hyväksyttiin v. 2004. Sen jälkeen tulivat vielä Romania ja Bulgaria v.2008.

Käyttäjän IiroKoppinen kuva
Iiro Koppinen

Liittovaltio ratkaisisi olennaisimmat ongelmat: turvallisuusvajeen (ei tarvi jahkata NATO-optiosta) , veroparatiisit ja rajojen yli keplottelun, kansainvälisen rikollisuuden suurelta osin, talouksien epäbalanssit, vinoutuneet lainsäädännöt, vähemmistöjen aseman (Katalonia, Skotlanti, Ahvenanmaa, suomenruotsalaiset, Wales, Bretagne, Etelä-Tirol jne jne.), hallinnolliset päällekkäisyydet, yltiönationalismin

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Joo, USA on loistava esimerkki siitä, miten liitovaltio ratkaisee olemassaolollaan nuo onelmat, järjestäytyneen rikollisuuden, veroparatiisit jne...

Voi itku!

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Iiro Koppinen,

Sinulla näyttää olevan molemmat jalat tukevasti ilmassa, kun tuollaisia kirjoittelet. Suomalaiset haluavat olla itsenäisiä v.2017, kun maamme täyttää 100 vuotta.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Puheissa saattavat haluta, teot puhuvat toista: Suomi lakkasi olemasta itsenäinen valtio 1.1.1995 alkaen, aivan suomen kansan valtaenemmistön vapaasta tahdosta. Vain noin 38 % äänioikeutetuista vastusti itsenäisyydestä luopumista.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Mikä olisi sellainen asia, josta ei äänestetty 1994 ja josta pitäisi äänestää nyt. Siis jokin sellainen asia, mitä EI OLLUT äänestyksen kohteena olleessa sopimuksenssa "NYT NEUVOTELLUSSA MUODOSSA"????

Edes yksi.

Kiitos jo etukäteen.

Käyttäjän JoniHiisivirta kuva
Joni Hiisivirta

Tämä on, Mikko Elo, todella arvokas ja kauan kaivattu keskustelunavaus. Kiitän sinua siitä :)
Voisitteko harkita olevanne henkilö, joka perustaisi kansalaisaloitteen suomalaisten uudesta kansanäänestyksestä koskien EU-jäsenyyttä?

Asia on nimittäin niin, että siellä on jo ennestään kyseinen aloite, mutta suomalaiset mediat ovat vaienneet siitä kuin kivimuuri. Koska suomalaiset mediat ovat kiinnostuneet tekemään uutisia vain Matti Nykäsistä, Sara Forsbergeista, laulajista ja tietysti poliitikoista. Hehän eivät uutisoineet siitäkään, että Itävallassa oli vastaava EU-ero-aloite johon oli viikko aikaa kerätä 100,000 nimeä. Ja se sai 261,000.

Paavo Väyrysen tehtyä kansalaisaloite Suomen jäsenyydestä yhteisvaluutassa, kaikki mediat repesivät uutisoimaan asiasta, ja se kahmi parissa vuorokaudessa puolet tarvittavasta äänimäärästään. Aloite tulee siis ihmisten tietoisuuteen, mikäli julkisuuden henkilö, kuten te, liittyy asiaan. Kansahan haukkuu EU:ta ja euroa yötäpäivää jokaisen niihin liittyvän uutisen kommenttikentässä, mutta valitettavasti suurin osa näistä kommentoijista ei muista tarkistaa kansalaisaloitesivustoa säännöllisesti.

Käyttäjän MikkoElo kuva
Mikko Elo

Joni,
Ehkä parasta on tässä vaiheessa viitata kansalaisaloitteeseen "Suomi iriti EU:sta", www.kansalaisaloite.fi/fi/1338. Tämän muistan nyt ulkoa, joten täytyy vielä tarkistaa. Suosittelen sen allekirjoittamista.

Käyttäjän JoniHiisivirta kuva
Joni Hiisivirta

Kyllä, tätä aloitetta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338 tarkoitan.

Sen kannatukseen syntyi nousupiikki Väyrysen aloitteen saatua mediajulkisuutta, eli kun ihmiset kirjautuivat allekirjoittamaan, he näkivät samalla että "vau, täällähän on lisää muitakin aloitteita!"

Käyttäjän MattiNevalainen1 kuva
Matti Nevalainen

Kiitos Mikolle kirjoituksesta

En ole lukenut kaikkia kommentteja kun ehdin mukaan näin myöhään mutta pelkään pahoin että suomalaisten mahdollisuus äänestää omasta tulevaisuudestaan on jo mennyt. Teurasjonossa mullikat voisivat päättää kuka uhrataan ensin yhteisen edun nimessä. Järjestyksellä ei sinänsä ole merkitystä, pääasia on että liha on koffer.

Käyttäjän MikkoKotiranta kuva
Mikko Kotiranta

Eurossa ei ole mielestäni vikaa vaan että järjestelmää on käytetty väärin. Euro mahdollisti esim. kreikalle edulliset lainat joita maa mielellään otti vastaan ja jakoi varat hyville tyypeille poliitikkojensa johdolla. Yhteinen ulkopolitiikka tuntuu kismittävän Mikko Eloa eniten. Kun enää ei pysty elämään menneisyyden Paasikivi-Kekkosen haamujen kanssa ei ihme että sanansäilä vilahtaa. Euron syyttelemisen sijaan hänen kannattaisi pohtia miten hän on ollut mukana ajamassa esim. omaa kaupunkiaan tilaan jossa valtionosuuden ovat n.40% kaupungin tuloista. Ehkä syyn on se että vaikka Porin väkiluku on pysynyt ennallaan on kaupungin palkkalistoilla olevien työntekijöiden määrä moninkertaistunut. Mikko Elo on suomen sisäisen kreikan edustaja tällä palstalla. Onnittelut saavutuksesta.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Rajataan äänestyksen ylärajaksi 40-ikävuotta, siitä nuoremmilla on tulevaisuus, Väyrysellä, Elolla kuin myös itselläni, meillä on menneisyys. On syytä huomioida EU on vasta alkutaipaleellan, miksi se tulevaisuudessa muodostuu on tulevien sukupolvien asia.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Mutta mutta. Mitä mieltä onkaan Johan Bäckman tuo Mikko Elonkin suuri guru?

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Ei EU sinänsä ollut väärä ratkaisu mutta rahaliitto oli koska valtiot ovat niin erilaiset. Mitä haittaa Ruotsilla on ollut unionista? EU ulkopuolella on Norja ja niillä ei ole tarvetta olla EU saa öljyn takia ja puolustus hoituu NATO saa. Myös Sveitsi on ulkopuolella mutta he ovat aina olleet rikkaita johtuen maan siainnista Euroopan keskiössä. Ja vihamielistä valtiotakaan ei ole lähellä. Ehkä liittyminen natoon olisi ollut meille parempi vaihtoehto. Suomen ero EU sta olisi Venäjälle mieleen mutta meille katastrofi koska vientimme EU hun on niin iso oliko se peräti 60 prosenttia ja Venäjälle vain 8 prosenttia ja onhan siinä nähtävä maanpuolustuksellinenkin näkökulma.

Käyttäjän VilleVarjo kuva
Ville Varjo

Saattaa olla että pelkästään vanha EEC:n tyyppinen vapaakauppa- ja tulliliitto toisi ne hyödyt, joita EU:sta tavoitellaan. Nykyisen liittovaltiokehityksen hyöty jää epäselväksi.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Olen samaa mieltä, että monet EU:n liittovaltiota kohti suuntaamat toimet ovat Suomelle hankalia ja epäedullisia. Toisaalta, kun Suomi erehtyi mukaan valuvikaiseen €-rahaliittoon, talouspuolella EU:lta vaadittaisiin järeitä toimia suurpankkien yksinvallan rajoittamiseksi.

Ongelma syntyy jo siitä, että yksityisten hallitsemat pankit toimivat tavallisten "pienten ihmisten" tallettamilla varoilla. Jos pankki menee nurin, "pienten ihmisten" talletukset ovat myös vaarassa. Näin siis pankeista on tullut instituutioita, joita on vaikea päästää kaatumaan. On sinänsä erikoista, että tavallisten kansalaisten käytettävissä ei useinkaan ole valtioiden omistamia pankkeja, vaan joudutaan turvautumaan finanssibisneksen palveluksiin.

Pankit ovat siis nousseet instituutioiksi, jotka hallitsevat jopa valtioiden talouspolitiikkaa. Kuitenkin nuo pankit kilpailevat verisesti keskenään ja tekevät ronskeja riskisijoituksia. Jos sitten riskit toteutuvat, banksterit voivat olla varmoja, että valtiot ja EU kyllä tulevat veronmaksajien varoilla pelastamaan.

Tällainen tilanne on jotenkin sairas sekä talouden että demokratian kannalta.
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198605...

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

ON ilo lukea, että SDP;kin löytyy vielä niitä jotka eivät ole eu huumassa. Toivoisin et niitä olisi enemmänkin joiden silmät ovat auenneet. Itsekkin tunnustin äänestäneeni väärin ja kehotin kansanedustajiakin miettimään, et voisiko mileipidettä vaihtaa jos se on ollut sittenkin niillä tiedoilla väärä.

http://kristiansheikkilaakso.puheenvuoro.uusisuomi...

Jos SDP vaihtaisi puolueohjelman Eu ja euro vastaiseksi, saattaisi tulla maan historian suurin vaali voitto 2019. Ei tarvis ottaa kun pari kolme pikku puoluetta hallitus kavereiksi.

Kuntavaaleihinkin olisi ehdokkaita tulossa jonoksi asti.

Toimituksen poiminnat