MikkoElo

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 3 min 13 s sitten

Virkamies esittää isoa muutosta vaalipiireihin: ”Muuttaisi vaalitulosta vain vähän, mutta oikeaan suuntaan”

3.3.2018 10:49

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen esittää muutosta vaalipiirijakoon.

Jääskeläinen jakaisi nykyisen Uudenmaan vaalipiirin kahtia siten, että Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kaupungit muodostavat Pääkaupunkiseudun vaalipiirin ja muut Uudenmaan kunnat Uudenmaan vaalipiirin.

Lisäksi hän ehdottaa, että niissä vaalipiireissä, joissa valitaan 10 edustajaa tai vähemmän (käytännössä siis Keski-Suomi, Satakunta ja Lappi), otetaan käyttöön tuloksen laskentamenetelmänä käyttöön nykyisen d’Hondtin menetelmän sijasta St. Laguesin menetelmä.

Kaupan alalle sopu – ylityökielto päättyy

3.3.2018 10:32

PAM ja työnantajia edustava Kaupan liitto pääsivät työehtosopimusneuvottelussa perjantaina illalla neuvottelutulokseen. PAM kumosi ylityökiellon ja töiden liukumien kerryttämiskiellon. 

Neuvottelutulos siirtyy ensi viikolla osapuolten hallintojen hyväksyttäväksi. PAMin osalta sopua käsittelee sopimusalan toimikunta ja sen jälkeen tiistaina PAMin hallitus.

Neuvottelutulos on kokonaisuudessaan julkinen vasta hyväksynnän jälkeen.

Työministeri Jari Lindström: ”Aktiivimalli koskee silloin myös itseäni”

3.3.2018 10:16

Työministeri Jari Lindström (sin.) kertoo asettuvansa ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa, mutta sanoo samalla, ettei eduskunnasta putoaminen olisi katastrofi.

HIFK voitti Kärpät: ”Pystymme kaatamaan ihan kenet vain”

2.3.2018 23:17

Jääkiekon Liigan runkosarjan voiton jo varmistanut Oulun Kärpät taipui perjantaina Helsingissä. Kotijoukkue HIFK nousi ottelussa 0-2-tappioasemasta tasoihin päätöserässä ja voitti jatkoajalla 3-2.

HIFK:n yksi hahmoista oli laitahyökkääjä Joonas Rask, joka teki HIFK:n upean 2-2-tasoitusmaalin päätöserässä. Pelikello näytti aikaa 58.52, kun Rask sai hyvän syötön Miro Heiskaselta ja liukui toinen polvi jäässä kohti maalia. Ei mikään helpoin mahdollinen asento, mutta niin vain Rask nosti kiekon yläkulmaan ohi Jussi Rynnäksen.

Uusi sähkömaksu: Näin Helen selittää ”vuoden suurimman tuntitehon” perusteella veloittamisen

2.3.2018 21:21

Sähkölaskutuksen uusi tehomaksu määräytyy suurimman yksittäisen tunnin kulutuksen mukaan, koska verkon kapasiteetti täytyy mitoittaa asiakkaiden maksimikäytön mukaan, kerrotaan Helsingin sähköverkkoyhtiö Helen Sähköverkosta.

Johanna Korhonen: Teemu Laajasalo rikkoi ohjeita ja sääntöjä – avoimia kysymyksiä jäljellä

2.3.2018 18:08

Helsingin hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhonen ei vielä katso Helsingin piispan Teemu Laajasalon talousselvittelyä loppuun käsitellyksi asiaksi.

Suomen Yrittäjät vastaa Elina Lepomäelle: ”Skenaario vaikuttaa kummalliselta”

2.3.2018 17:21

Pienten ja keskisuurten yritysten etujärjestö Suomen Yrittäjät suhtautuu kriittisesti kansanedustaja Elina Lepomäen (kok.) esittämään sote-uudistuksen arvosteluun. Lepomäen kritiikin yhtenä kärkenä oli juuri pk-yritysten asema sote-uudistuksen avaamilla terveysmarkkinoilla.

Valtteri Bottakselta vaaditaan tulosta jatkon kannalta – Kiistää paineet

2.3.2018 16:14

Valtteri Bottaksen ensimmäinen F1-kausi huipputalli Mercedeksellä oli 2017 kaksijakoinen. Hän voitti kolme F1-kisaa ja sijoittui MM-sarjassa kolmanneksi. Loppukaudesta hän jäi kuitenkin pahasti tallikaverinsa Lewis Hamiltonin varjoon.

Mercedes jatkoi Bottaksen pestiä kaudelle 2018. Tiimi suostui jatkamaan yhteistyötä vain vuodella.

Tänä vuonna Bottas on tulos tai ulos -tilanteessa. Hän ei silti ota paineita.

Keskustan Kaikkonen haastaa Jan Vapaavuoren: ”Haluatteko todella että rapautuminen jatkuu tässä maassa?”

2.3.2018 16:09

Pääministeripuolue keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen ihmettelee ”veneenkeikuttajien” tapaa pelata poliittista peliä sote-palveluiden uudistamisen kustannuksella.

Tutkija huomasi synnytyksessä ilmiön ja selvitti miksi: Kädestä kiinni pitäminen lievittää kipua

2.3.2018 15:51

Oman rakkaan kädestä kiinni pitäminen auttaa lievittämään kipua, selvittää tuore yhdysvaltalaistutkimus.

Proceedings of the National Academy of Science -aikakauskirjassa julkaistu tutkimus osoittaa myös, että mitä enemmän empatiaa ja lohtua kumppani osoittaa ja tuntee kivusta kärsivää kumppaniaan kohtaan, sitä vahvemmin heidän aivoaaltonsa synkronisoituvat ja kipu väistyy.

Kelpaako Zlatan jalkapallon MM-kisoihin?

2.3.2018 15:43

Ruotsi yllätti viime marraskuussa etenemällä ensi kesänä Venäjällä pelattavaan jalkapallon MM-turnaukseen. Jatkokarsinnassa Ruotsi sensaatiomaisesti tiputti kisoista Italian.

Karsinnat Ruotsi pelasi ilman Zlatan Ibrahimovicia. Zlatan oli 2016 EM-kisojen jälkeen ilmoittanut jättävänsä maajoukkuepelit nuoremmille.

Nyt Zlatania huvittaisi taas pelata, kun MM-kisamahdollisuus olisi tarjolla. Jo marraskuussa Ruotsin kisapaikan varmistuttua hän twiittasi paljon puhuvan tekstin, ”Zweden”, joka ihastutti ja vihastutti.

Ehdollinen vankeus liian löysä rangaistus? Nyt esitetään kiristystä

2.3.2018 15:38

Oikeusministeriön työryhmäselvitys ehdottaa valvontaa ehdollisen vankeusrangaistuksen oheisseuraamukseksi yli 21-vuotiaille rikoksentekijöille.

Rikoksen 21 vuotta täytettyään tehnyt voitaisiin tuomita ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi, jos se olisi oikeuden mukaan tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi. Käräjäoikeuksien tuomitsemista vankeusrangaistuksista yli 60 prosenttia on ehdollisia rangaistuksia.

Näkökulma: Sipilä vahvistui Lepomäen pommista

2.3.2018 14:45

Huhut Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaatumisesta ovat vahvasti liioiteltuja.

Kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) täräytti viikon uutispommin, kun hän asettui Uuden Suomen Puheenvuorossa julkaisemassaan kirjoituksessa hallituksen sote- ja maakuntauudistusta vastaan. Keskimääräistä kansanedustajaa laskutaitoisemman Lepomäen argumentit olivat kohdallaan, kun hän epäili saavutettavia kolmen miljardin euron säästöjä.

Hallitus sai eduskunnan luottamuksen

2.3.2018 14:24

Hallitus on saanut eduskunnan luottamuksen perjantain luottamuslauseäänestyksessä.

Hallitus sai tuen äänin 98–80. Poissa oli 21 edustajaa. Äänestyksen takana oli oppositiopuolueiden yhteinen välikysymys koulutuksesta.

Kirkon selvitys Teemu Laajasalosta valmistui – kaksi ostoa rikkoi sääntöjä

2.3.2018 12:59

Helsingin seurakuntayhtymän teettämä ulkopuolinen selvitys seurakunnan rahankäytöstä on valmistunut. Nykyinen Helsingin piispa, entinen Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo saa muutamaa poikkeuksellista ostoa lukuun ottamatta melko lailla puhtaat paperit selvittäjiltä.

Laajasalo joutui toimittamaan lisäselvityksiä noin 3000 euron kulujen osalta, koska hänen kuittikirjanpitonsa on ollut hunningolla. Kuitenkin selvittäjä katsoo Laajasalon toimittamat selvitykset riittäviksi. Sadoista luottokorttiostoista kahden katsottiin rikkoneen seurakuntayhtymän säännöksiä.

Kokoomuksen 13 kk:n putki katkesi – SDP:n Rönnholm: ”Hallitus ei oikein herätä luottamusta”

2.3.2018 12:52

SDP syrjäytti kokoomuksen suurimpana puolueena Ylen gallupissa 13 kuukauden putken jälkeen. SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm on tuloksesta ilahtunut, mutta löysäilyyn se ei anna varaa.

–Olen tyytyväinen ja iloinen tästä tuloksesta, mutta näitä gallupeja tulee ja menee muutaman viikkojen välein. En tässä nyt jalkoja ole nostamassa pöydälle, vaikka välillä olisi mukavaa ottaa rennomminkin, Rönnholm sanoo Uudelle Suomelle.

Ärähdys Juha Sipilän uhkaukseen uusista vaaleista: ”Pääministeri oikaisee perustuslakia”

2.3.2018 12:13

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaatumispuheita toppuutellaan niin oppositiosta kuin kokoomuksen sisältä. Sipilä totesi eilen torstaina, että hallitus kaatuu, jos sote-uudistus kaatuu, jolloin pidettäisiin uudet vaalit.

Nyt avautuu sote-kapinallinen Lepomäki: ”Olen pahoitellut - Asetin kokoomuslaiset hankalaan paikkaan”

2.3.2018 11:43

Kansanedustaja Elina Lepomäki perustelee uudessa blogissaan, miksi hän järjesti keskiviikkona oman tiedotustilaisuutensa eduskunnassa ja ilmoitti vastustavansa hallituksen sote-ratkaisua. Kirjoituksessaan hän pahoittelee hankalaa tilannetta puoluetovereilleen.

Lepomäen ilmoitus käynnisti keskustelua siitä, onko toiseksi suurin hallituspuolue kokoomus yhä maakunta- ja valinnanvapausuudistusten takana.

Marttyyrin roolin saaneen Venäjän olympiapanna jäi farssiksi

2.3.2018 11:36

Venäjä kärsi Pyeongchangin olympiakisoissa rangaistuksen valtion avittaman dopingohjelman takia. Venäläisurheilijat joutuivat kisaamaan Etelä-Koreassa Venäjän olympiaurheilijoiden OAR-joukkueessa ilman kansallistunnuksia.

Paikan päällä Pyeongchangissa Venäjän rangaistusta ei käytännössä edes huomannut. Vaikka kisapaikoilla osallistuvien maiden lippurivistössä ei Venäjän lippua näkynytkään, oli katsomoissa runsaasti maansa lippuja heiluttaneita venäläisiä.

Eduskunnassa haluja poistaa perintövero – Lepomäki KL:lle: ”Aiheuttaa lähinnä käytännön harmia”

2.3.2018 11:11
Kauppalehden kyselyssä 20 kansanedustajaa poistaisi perintöveron ja 13 säilyttäisi sen ainakin jossakin muodossa. Yksi vastaaja ei osannut kertoa kantaansa.   Perintöveroa kannatus jakautui puoluekannan mukaan: SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajat kannattivat veroa, kun sen poistamiseen oli haluja etenkin kokoomuksessa, RKP:ssä, keskustassa ja perussuomalaisissa.   Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki kiinnittää huomion perintö- ja lahjaverotuksen vuosittaiseen kertymään, joka on Suomessa reilut 500 miljoonaa euroa.
Sivu « 83 | 84 | 85 | 86 | 87 »

Toimituksen poiminnat