MikkoElo

KELA

Älä erehdy valittamaan Kelan päätöksistä

Viime viikkojen aikana olen tarvinnut rautaisia hermoja Kelan tekemien päätösten kanssa. Kyseessä on oman lapseni asiat, alle 25-vuotias, ammattikoulutusta vailla oleva. Oikeus työttömyysetuuteen alkoi vasta sen jälkeen, kun hän oli ollut 21 kalenteriviikkoa (velvoiteaika) työssäoloehtoon luettavassa työssä tai osallistunut työllistämistä edistäviin palveluihin. Tämä aika täyttyi vuoden 2017 kesällä. Tämän lisäksi hänelle määrättiin sekä kesä- että syyskuun alussa odotusaika sen takia, ettei ollut hakenut kouluun. Odotusaika on enimmillään 21 viikkoa.

Kela ei halua korvata lääkettä, koska kannabis

On se ihmeellistä kuinka kannabis on vaikea pala voranomaisille. Nyt on Kela ja oikeusasteet tehneet päätöksen joka on ihmisarvon vastainen, vain koska kyseessä on kannabis.

Kaikintavoin kannabis halutaan pitää poissa potilailta. Tämä on merkillistä, koska nämä ihmiset oikeasti hyötyvät siitä valtavasti.

Lisäksi voin kysyä miten Suomessa lääkekannabis on niin kallista? Kuka vetää välistä?

 

Lähtömaassa lääkekannabis maksaa 1.50euroa per gramma.

Omaishoitajalle kunnioitusta ja kunnon ansiot

Olen arvostellut Yleä kovastikin, mutta pari päivää sitten tuli sellainen radio-ohjelma, joka pysäytti (https://areena.yle.fi/1-4543725; Omaishoitajan työtä vuorotta ja palkatta - rakkaudesta vai pakosta?). 

Se kertoi omaishoitajista ja kaikesta siitä mitä tähän ankaraan ja vastuulliseen työhön liittyy. Ohjelmassa puhuttiin totuudenmukaisesti ja kaunistelematta siitä omaishoitajan arjesta. Niin, että silmä kostui.

Enkeleitä on monia

Tolkkua Kelan kilpailutuksiin

Kelan kuntoutusta voi saada, jos sairaus tai vamma vaikeuttaa opiskelua, työtä tai itsenäistä selviytymistä. Sitä toteuttavat kuntoutukseen erikoistuneet yritykset, kuntoutuslaitokset, vammaisjärjestöt ja yksityiset terapeutit, jotka on valittu palvelun tuottajiksi Kelan kilpailutuksessa.

Valvontayhteiskunta etenee - Kelalle suora sähköinen yhteys tiliotteisiin

Orwell oli optimisti - tämä tulee jälleen mieleen lueskeltuani tietosuojavaltuutettu Aarnion kommentteja uudesta järjestelmästä, josta Kela voisi käydä katsomassa asiakkaan tiliotteita muiden viranmaisten ohella. Järjestelmä tehdään EU:n rahanpesudirektiivin vuoksi, mutta Suomen valtionvarainministeriö hyödyntää tilaisuutta tehostaakseen valvontaa asiassa, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä rahanpesun estämisen kanssa.

Ylen artikkelissa tietosuojavaltuutettu Aarnio esittää kritiikkiä järjestelmälle:

Kelan muutettava kilpailutuksen periaatteitaan

Kelan järjestämä lääkinnällisen kuntoutuksen kilpailutus on epäonnistunut täysin. Markkinaehtoisuudelle on annettu kilpailutuksessa liian iso rooli ja ihmisten oikeudet on alistettu markkinoille.

 

Lyhyet työjaksot, onni vai kirous

 

Tämä nyt ei ole kirjoitettu millään älkää menkö työttömät töihin tarkoituksella, vaan lähinnä päättäjäherrojen iloksi ja tiedoksi, että ei se helppoa ole työttömällä, vaikka hetkeksi välillä töihin pääsisikin. Siinä sitten voi vertailla tuota elintason erilaisuutta ministerit ja Vartiainenkin rentoutuessaan viinilasin ääressä klassisen musiikin soidessa.

Hallitus vie ja köyhä vikisee

Arvoisa pääministeri Sipilä! Te ja teidän arvopohja hallituksenne olette köyhdyttäneet suomalaiset ja suomalaiset lapset entisestään.

Avustusjärjestöt toimivat äärirajoilla ja auttavat Kelan kasvottomiksi tekemiä perheitä mm ruoka-avun ja vuokranmaksun muodossa. Hallitus on tehnyt valinnan supistaa Kelan palveluja ja samaan aikaan lisää Kelan työtaakkaa.  

Kela vs. vakuutusoikeus = "kotona töissä" tapaus

Aikoinaan kirjoitin vapaavuoron puolella siitä kuinka erään henkilön tavanomaiseksi työksi katsotaan se, että hän hoitaa kotonaan tavanomaiset kotityöt. Siitä johtuen, että hän hoitaa kotityönsä hänen pitäisi Kelan mielestä ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, vaikkei hänen muuhun työhön katsota pystyvänkään.

Ihme - Miten Ellistä tuli valtion laitos

Tässä kirjeenvaihtoni Kelan johtajan Elli Aaltosen kanssa.

 

Syvän murheen saattelemana kerron teille kiitoksen tyhjästä, jolla saattelitte ainoan poikani Iiro Arvolan hautaan lyömällä lyötyä ja hylkäämällä hänen avunpyyntönsä.

 

http://kaijaolinarvola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257874-kelassa-on-mietitty
 

Terveisin

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä